maanantai 19. elokuuta 2013

London calling...

Kuten otsikosta voitte päätellä niin ensi vuoden suunnitelmissa olisi tulossa kv toimintaa. :D

Pieni ryhmä RaSalaisia olisi lähdössä reissuun ja meillä käynnistyy kohta useempi varainkeruu kamppanja.

Matkallamme esimerkiksi tutustumme merkittäviin partiokohteisiin ja osallistumme partioleirille.

Jääkää kuullolle!

Täältä blogista, Facebookista ja kauppojen seiniltä pääsette seuraamaan mitä ikinä ollaan keksitty, että päästään reissuun!!! :D







kuva:andthatswhoiam













torstai 8. elokuuta 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet.... :)

Kesä meni vaihdilla, kalliosaaren leiri onnistui hienosti ja nyt olisi pikuhiljaa aika miettiä syksyn toimintaa.


Aloitetaan kahden viikon kuluttua yhteisellä vesiaiheisella päivällä muljulassa. Toivottavasti mahd. moni pääseen mukaan, vaikka varoitusaika onkin hieman lyhyt. Harjoitellaan pelastautumista eri keinoilla, hieman kanootilla melomista, vesiilmapallosotaa ja pientä purtavaa.

Samalla voi ilmoittatua ryhmiin. Ryhmistä tulee tietoa myöskin tänne ensi viikon aikana.

Pienten ryhmästä puuttuu edelle...enkin aikuinen vetäjä, joten ilmianna itsesi tai kaverisi. Apuna hommassa on kolme 8 luokkalaista tyttöä, mutta aikuista tarvitaan pitämään yllä järjestystä ja neuvomaan hankalampia asioita. Mikäli hommaan saadaan mukaan kaksi tai kolme aikuista, hommaa voi pyörittää vuoroviikoin. Järjestetään tukea, niin että homma on mielekästä.

Tavoitteena tänä vuonna on saada ryhmiin suurinpiirtein samanikäsiä lapsia ja ryhmäkokoja hieman pienemmiksi, että toiminta olisi laadukkaampaa.

Tervetuloa Muljulaan 17.8.2013 klo. 12-17